Palliatiivinen keskus
Palliatiivisen hoidon tavoite on lievittää kokonaisvaltaisesti palliatiivisessa hoidossa olevien potilaiden kärsimystä ja vaalia elämänlaatua. Ajatuksena on, että potilaat voisivat elää mahdollisimman aktiivista ja vähäoireista elämää omien toiveidensa mukaan. Tavoitteena on myös turvata potilaille mahdollisuuksien mukaan heidän toivomansa hoito ja hoitopaikka kuoleman lähestyessä ja kuoleman hetkellä.
Palliatiivisessa keskuksessa hoidetaan potilaita, joilla on henkeä uhkaava tai kuolemaan johtava sairaus ja sairauden kulkuun ei voida olennaisesti vaikuttaa parantavasti. Myös syöpäpotilaat, joilla alkaa viimeinen jarruttava hoitolinja on usein järkevää ohjata palliatiivisen keskuksen ensimmäiselle vastaanottokäynnille. Palliatiivinen keskus koordinoi palliatiivisen hoidon järjestämistä sairaanhoitopiirin alueella.
Palliatiivisessa keskuksessa on lääkärin ja sairaanhoitajan poliklinikkavastaanotot. Potilaat ovat palliatiivisen poliklinikan seurannoissa oman toiveensa ja toimintakykynsä mukaan. Viimeistään silloin, kun potilas ei enää jaksa liikkua kodin ulkopuolella, oirehoidon vastuu siirtyy oman kotikunnan perusterveydenhuoltoon. Tällöinkin Palliatiivista keskusta voi edelleen konsultoida potilaan hoidosta.
Palliatiivisen keskuksen sairaanhoitaja ja lääkäri käyvät myös tapaamassa potilaita Lapin keskussairaalan osastoilla palliatiivisen hoidon suunnittelemiseksi. Keskus tarjoaa myös konsultaatiotukea osastojen henkilökunnalle ja koko Lapin alueen kuntien terveydenhuollon yksiköille.
Palliatiivisen keskuksen henkilökunta järjestää koulutusta palliatiivisen hoidon eri teemoista. Tavoitteena on ylläpitää ja kehittää laadukkaan palliatiivisen hoidon saatavuutta. Lisäksi haluamme lisätä kansalaisten tietoisuutta palliatiivisesta hoidosta, sen mahdollisuuksista ja merkityksestä potilaille ja omaisille.
Julkaistu 26.9.2022 klo 13.00, päivitetty 29.9.2022 klo 15.36