Ravintoloita muistutetaan koronaturvallisuudesta ja ohjeista lomasesongin alkaessa

Julkaistu 19.2.2021 klo 16.56


Lomasesonkina, hiihto-, talvi- ja pääsiäislomilla, Lappiin tulee paljon matkailijoita muun muassa pääkaupunkiseudulta, jossa koronavirustilanne on leviämisvaiheessa ja jossa esiintyy helposti leviävää ja nopeasti tarttuvaa muuntovirusta.

Lapin sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntayksikkö ja Lapin aluehallintovirasto haluavat yhdessä muistuttaa ravintoloita, jotta ne ohjaisivat työntekijöitään ja asiakkaitaan noudattamaan annettuja suosituksia ja ohjeita, joilla voidaan estää koronavirustartuntojen leviämistä. 

Ravintolan on muistutettava asiakkaitaan siitä, ettei sairaana tai oireisena pidä tulla ravintolaan. Ravintolan suositellaan huolehtivan siitä, että sekä työntekijät että asiakkaat käyttävät kasvomaskia, tiloissa noudatetaan turvavälejä ja asiakkaille tarjotaan mahdollisuus huolelliseen käsihygieniaan. Monet ravintolat ovat ottaneet jo käyttöön kasvomaskivelvoitteen.  Kannustamme noudattamaan tätä käytäntöä mahdollisimman laajasti Lapin ravintoloissa.

Osalla ravintoloista on käytössään sovelluksia, joilla voidaan tartunta- tai altistustilanteissa helpottaa altistuneiden jäljittämistä. Ravintoloiden suositellaan tarjoavan asiakkailleen sovelluksen käyttömahdollisuutta. Lisäksi suositellaan, että ravintolassa suositellaan asiakkaille Koronavilkun käyttöönottoa.

Nykyiset tartuntatautilain mukaiset koronan leviämisen ehkäisemisen ravintolavelvoitteet ovat voimassa helmikuun 2021 loppuun. Lapin aluehallintovirasto jakaa myöhemmin lisätietoa 1.3.2021 voimaan tulevista uusista, ravintoloita koskevista rajoituksista ja velvoitteista.

Voimassa olevat ravintolavelvoitteet sekä tapahtumia koskevat velvoitteet löytyvät aluehallintoviraston sivuilta Usein Kysytyistä Kysymyksistä. Sivuja päivitetään uusien tietojen myötä.

Velvoitteet löytyvä tästä linkistä: Ravintolat ja alkoholi ja
tästä linkistä: Ravintolat ja koronavirus -osio 

Aluehallintoviraston koronainfon yhteystiedot tapahtumanjärjestäjille ja ravintoloitsijoille: koronainfo@avi.fi, p.  0295 016 666, ma–pe klo 8–11.30 ja 12.30–16. 

Linkki: Ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokootumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä (Opetus- ja kulltturiministeriö OKM, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL 2.9.2020)                       

Lisätietoja

Markku Broas
infektioylilääkäri
p. 050 347 2387

Tarja Strömdahl
ylitarkastaja
Lapin AVI
p. 0295 017 369