Vauvojen tehohoito muutti keskussairaalan huipulle

Julkaistu 12.6.2020 klo 10.45

 

Lapin keskussairaalan vastasyntyneiden teho-osasto on saanut uudet nykyaikaiset tilat Lapin keskussairaalan 6.kerroksesta.  Tilat ovat valoisat ja avarat, sillä tilaa on noin kaksi kertaa enemmän kuin entisissä ahtaiksi ja epäkäytännöllisiksi käyneissä tiloissa sairaalan 1.kerroksessa.   Vauvateho sijaitsee nyt samassa kerroksessa naistenklinikan synnytyshuoneiden ja synnyttäneiden vuodeosaston kanssa.

- Perheille tämä on suuri voitto, kun toimintoja saadaan lähelle toisiaan. Vauvatehon ja naistenklinikan kesken pystymme entistä paremmin toteuttamaan perhekeskeistä toimintaa ja tukemaan vanhempia vastasyntyneiden kanssa, toteaa vuosikymmenten ajan uusia tiloja odottanut lastentautien ylilääkäri Pekka Valmari.

- Toiminta synnytysosaston yhteydessä mahdollistaa myös vauvatehon sairaanhoitajien osallistumisen hoitoon tarvittaessa heti lapsen syntymähetkestä alkaen.

Vauvateholla on neljä tehohoitopaikkaa, joista yksi on sijoitettu perhetehohuoneeseen.

- Täällä äiti voi levätä vastasyntyneen rinnalla. Isätkin ovat tervetulleita, sillä leveään huoneeseen mahtuu vauvan lisäksi kaksi sairaalasänkyä. Näin voimme antaa äideille ja perheille hiukan enemmän yksityisyyttä myös tehohoidon aikana, kertoo muuttoa organisoinut sairaanhoitaja Anu Lumimäki.

LKS perhetehohuone kesäkuu 2020
Pekka Valmari ja Anu Lumimäki katsomassa perhetehohuoneen ensikäyttäjää.

 
Uusissa tiloissa ja niiden sijainnissa nähdään monta yhteistä etua.

- Meillä on yhteinen tahtotila toimia vauvojen, äitien ja perheiden parhaaksi ja toimintoja tullaan vähitellen kehittämään yhdessä, sen vuoksi otamme myönteisesti vauvojen teho-osaston tänne naistenklinikan viereen, lisää naistenklinikan vs. osastonhoitaja Sari Kartimo.

- Yhteistyö kätilöiden kanssa tulee lisääntymään ja tarvittaessa annamme omaa osaamista entistä joustavammin synnytyssaleihin ja osastolle, konkretisoi hyötyjä sairaanhoitaja Anu Lumimäki.

LKS vauvateho kesäkuu 2020
Lastentautien yksikön vauvatehon ja naistenklinikan esimiehiä ja työntekijöitä yhteispotretissa vauvatehon uusissa tiloissa.


Teho-osastolla hoidetaan ennen laskettua aikaa syntyviä keskosvauvoja ja muita tehovalvontaa vaativia vastasyntyneitä.  Vuosittain tehohoitoa ja tarkkailua vaativia vauvoja syntyy noin 150. 

Synnytyksiin liittyvät leikkaukset kuten sektiot hoidetaan edelleen keskussairaalan leikkaussaleissa 1.kerroksessa.

Hallinnollisesti vastasyntyneiden teho-osasto toimii edelleen lastentautien yksikön alaisena.
 

Lastenosasto 12.6.2020