Kymppi-blogi

Kymppi_logo

Inhimillisesti tehokas johtaminen-hankkeessa on käytössä oma blogi. Blogin nimi on "KYMPPI”, joka on vanha, historiallinen synonyymi sanalle esimies. Jo ennen muinoin savotoilla johti toimintaa ”Kymppi”, joka oli metsätyömiesten ja erilaisten työporukoiden pomo. KYMPPIin kirjoittavat sairaanhoitopiirin omat ”kympit”.

-----------------------

10.4.2017 Työ tekijäänsä opettaa
 

Johtamiseen liittyvät asiat ovat tällä hetkellä omassa elämässäni jokapäiväistä niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Työelämän kehittäminen ja esimiestyö YAMK-opinnot on puolivälissä ja koulun penkiltä on jo tähän mennessä saanut oppia johtamisen eri teemoista ja eväitä työelämän kehittämiseen. Esimiesurani on vielä kovin lyhyt, joten opittavaa riittää ja opintojen edetessä on voinut todeta, että tiedolla johtamista tarvitaan. Katja Väyrynen


Pohtiessani aihetta tähän blogiin huomasin, että ajankohtainen aihe tuntuu tällä hetkellä olevan osaamisen johtaminen, ei vain omassa yksikössäni vaan koko organisaatiossa. Osastonhoitajan näkökulmasta osaamisen johtaminen on keskeistä päivittäisessä työssä. Näin kesän kynnyksellä osastonhoitajat miettivät miten kesä pärjätään, mistä saadaan sijaiset ja saadaanko riittävästi osaamista. Miten varmistetaan, että osaaminen on riittävää?

Hoitajilla perehdyttäminen yksikköön on hyvin lyhyt eikä perehdytyksen aikana voi oppia kaikkea mahdollista. Asiat opitaan tekemisen kautta, tarvitaan kokeneempaa kollegaa neuvomaan ja opastamaan uusissa tilanteissa.  Tarpeen mukaan kysytään neuvoa toisista yksiköistä, jos asia on itselle vieras. Ihan kaikkea ei voi eikä tarvitse itse tietää mutta täytyy olla kykyä ratkaista ongelmia ja selvittää asioita jos ei tiedä. Kirjoista voi oppia teoriaa, mutta hoitotyössä kokemusta ja oppia käytännön työhön saadaan kohtaamalla potilas. Eräs kollega totesi aikanaan, että tietyn erikoisalan asiantuntijaksi kehittyminen vie hoitajalta kolme vuotta, joten tarvitaan kärsivällisyyttä ohjata ja opastaa, jotta yksilöistä kehittyy asiantuntijoita.

Osaamisen varmistaminen on haastavaa muutoinkin kuin kesällä. Nykytilanne on se, ettei ole hoitajia, jotka ovat koko työuransa samassa yksikössä. Lähes jatkuvasti on uusia hoitajia perehtymässä, vastavalmistuneita tai toisista yksiköistä tai organisaatioista siirtyneitä. Usein kuulee puhuttavan, että hoitajia siirrellään paikasta toiseen. Asioilla on kuitenkin aina toinen puoli, hoitajat liikkuvat myös omasta tahdostaan ja omista syistään, eläköityvät tai on äitiyslomaa, opintovapaata, virkavapaata, halu lähteä työnkiertoon, muuttaa toiselle paikkakunnalle jne.  Toiset lähtevät ja tilalle tulee uusia, päivittäin ollaan tilanteessa, että työvuorossa on väkisinkin kokemattomampia.

Henkilökuntamuutoksissa tärkeäksi asiaksi nousee perehdyttäminen, miten uusi työntekijä otetaan vastaan, annetaanko tukea oppimiseen. Kollegiaalisuus tulisi olla jokaiselle hoitajalle itsestäänselvyys ja myös eri ammattiryhmien arvostus toisen työtä kohtaan. Hoitotyössä tarvitaan monenlaista osaamista ja on työyksikölle rikkaus, että eri taitajia löytyy. On osattava sietää erilaisuutta ja erilaisia työskentelytapoja, ottaa vastaan kritiikkiä ja olla avoin erilaisille näkökulmille sekä tarvittaessa muuttaa omia käsityksiään. Perustehtävämme on kuitenkin turvata potilaalle laadukas hoito.

Jos hoitajat vaihtuvat, niin vaihtuvat esimiehetkin. Tämän tekstin julkaisupäivänä olen juuri jäänyt opintovapaalle. Kun perehdytin sijaistani, tuli varmasti monta kertaa sanottua, että ”asiat oppii sitä mukaa kun niitä tulee eteen hoidettavaksi”. Kaikkea ei voi kertomalla opettaa, mutta aina löytyy joku joka tietää asioista ja jolta kysyä neuvoa. Ollaan siis kollegiaalisia ja tehdään työtä yhteisen asian eteen.

Aurinkoista kevättä!

Katja Väyrynen
vs.osastonhoitaja
Neurologia

- - - - - -

30.3.2017  Zen ja sairaalan suunnittelu
 

Janne Keskinarkaus.jpg  

- Mitä yhteistä on auton valmistuksella ja meidän asiakkaan hoidolla?

- Sekä auto että asiakas haluavat päästä prosessin läpi virheettömästi, tehokkaasti ja mahdollisimman vähillä odotuksilla.

Yllä oleva kiteyttää Toyotalta lähtöisin olevan LEAN – filosofian, eli kuinka erilaiset toiminta- tai valmistusprosessit järjestetään tehokkaasti. Vierailin aikoinaan Toyotan tehtaalla Georgetownissa USA:ssa.

Olin aiemmin vieraillut Corvetten tehtaalla Bowling Greenissa. Ero oli silmiinpistävä monin tavoin. Toyotan tehdas oli avara, valoisa ja puhdas. Tavaraa oli melko vähän ja se oli hyvässä järjestyksessä. Valmistuslinjan vierellä oli koripallokoreja ja biljardipöytiä taukoliikuntaa varten. Kenelläkään ei ollut kiire. Corvetten tehdas oli jopa moniin suomalaisiin pieniin metallipajoihin verrattuna kamala! Matala, pimeä ja sotkuinen. Tavaraa lojui sikin sokin käytävillä. Auton näkymättömiin jäävät pinnat olivat paikoin ruokottomassa kunnossa mm. ruostesuojauksen ja maalauksen osalta. Otto von Bismarck sanoi aikoinaan (vapaasti suomennettuna), että ”Kenenkään ei pitäisi nähdä kuinka lait ja makkarat valmistetaan, jotta voi säilyttää kunnioituksen niitä kohtaan.” No sama näemmä pätee Corvetteen, jonka arvostus karisi katsellessani asentajien hyppimistä suojaamattomien ketjukuljettimien yli etsiessään asennettavia osia.

LEAN – ajatteluun kuuluu olennaisena osana myös arvoa tuottamattomien työvaiheiden poistaminen. Jos teemme työtä, mistä ei ole hyötyä lopputuloksen kannalta, kannattaa vakavasti kysyä, onko tehtävää mielekästä tehdä lainkaan ja voisiko sen poistaa. Laitoin merkille, että Corvetten tehtaalla mm. auton lokasuojat suojattiin muovikalvoin, jotta ne pysyvät naarmuttomina läpi valmistusprosessin.

Toyotan tehtaalla ei näitä kalvoja näkynyt ja kysyinkin isännältämme: ”Miksi te ette suojaa paljaita pintoja naarmuilta?” Isäntä katsoi minua hämmentyneenä: ”Me emme naarmuta.”

LEAN – ajattelun mukaisesti Toyotalla oli tunnistettu, että muovikalvon lisääminen ei kasvata tuotteen ”arvoa”, joten sitä ei kannata autoon laittaa. Tarkemmin katsottuna tuotantoprosessi ja työkalut oli suunniteltu siten, että lokasuojan naarmuuntumista ei tapahtunut. Isäntämme selvitti pieneltä näyttäneen yksityiskohdan takana olleen ajattelun: fiksulla suunnittelulla vältetään muovin ostohinta ja hankintatyö, sen varastointikustannus, sen linjalle tuomiseen käytettävä työaika, sen kiinnitykseen käytettävä työaika, sen poistamiseen käytettävä työaika, muovijätteen käsittelyyn kuluva työaika ja lopuksi muovijätteestä syntyvä kustannus. Tehtaassa, jossa auto putkahtaa pihalle 57 sekunnin välein vuorokauden ympäri, neljään lokasuojaan laitettavasta muovikalvoista kertautuu huomattava kustannus niin rahassa kuin työajassakin.

Uutta sairaalaa suunnitellessamme meidän täytyy miettiä ensin prosessit: kuinka haluamme uusissa tiloissa toimia. Vasta sen jälkeen suunnittelemme seinät prosessien ympärille siten, että haluttu toiminta on mahdollista toteuttaa uusissa tiloissa. Toisin päin tehtynä päädymme toimimaan tiloissa, jotka joko eivät sovi halutulle toimintamallille tai päädymme toimimaan tilojen ehdoilla kehnommilla prosesseilla. Kumpikaan näistä ei ole hyvä vaihtoehto henkilöstön tai asiakkaiden kannalta.

Jo tähän mennessä on ITU 2022 – hankkeen alla on tehty paljon pohjatyötä ja toiminnan suunnittelua. Hankkeen tuloksena ollut ITU 2022 – konsepti hyväksyttiin joulukuussa (2016) yhtymähallituksessa ja konsepti toimii nyt tulevan sairaalalaajennoksen peruskivenä. ITU 2022 toimii perustana kun menemme suunnittelun seuraavissa vaiheissa tarkemmalle tasolle ja alamme miettiä seinien, ovien ja pöytien paikkoja uusissa tiloissa.

Uusien prosessien ja tilojen suunnittelu on todella mukava ja mielekäs osa projektia. On erittäin motivoivaa löytää nerokas ratkaisu käsillä olevaan ongelmaan tai keksiä parempi tapa toteuttaa jokin työnvaihe tai yksityiskohta. Tämä on mitä suurimmissa määrin tiimityötä – niin suunnittelijoiden, rakentajien kuin tilojen tulevien käyttäjienkin. Tilojen tulevat käyttäjät pystyvät usein osoittamaan suunnitelmissa olevia aukkoja tai ”älyttömyyksiä”, joiden ei soisi koskaan pääsevän toteutusvaiheeseen. Sairaalan suunnittelu on myös siinä mielessä hyvin erilaista kuin autotehtaan tai itse auton, että meidän prosessissa liikkuu osien sijaan asiakkaita, joiden vaatimukset ovat erilaisia kuin auton. Teknisen ja rationaalisen otteen lisäksi tarvitaan ”tunneälyä”. Tai ehkä toisin sanoen ”Zen ja moottoripyörän kunnossapito” – kirjan jaon mukaan sekä romanttista että rationaalista lähestymistapaa. Sillä tavalla tiloista saadaan myös henkilökunnan ja asiakkaiden mielestä viihtyisät. Meillä asiakkaiden naarmuuntumista vastaan ei asenneta muovikalvoja.

Moni tulevan sairaalalaajennoksen käyttäjistä saakin tulevaisuudessa kutsuja ja mahdollisuuksia osallistua uuden sairaalan ratkaisujen, niin toimintaprosessien kuin tilojenkin, suunnitteluun! Tehdään yhdessä hyvä Inhimillisesti Tehokas Uusi sairaala!

Janne Keskinarkaus
Projektinjohtaja

- - - - - -

20.3.2017 "Mahollinen paikka"
 

Saadessani sanansaattajana toimineelta ”RoKin ikoni nro kuudelta” lyhyellä varoitusajalla tiedon koskien kirjoitusvuoroani kymppiblogiin, alkoi ajatushautomoni suoltaa sitä tuttua tarinaa ajatuskuplaan: ”Miksi juuri nyt kun on muutenkin niin paljon asioita tekemättä ja tekeillä? Miksi juuri minä, varmasti joku muukin esimies on vielä välttynyt kirjoitusvuorolta. Menee varmaan taas ilta- tai viikonloppuhommiksi.   Niko Tieranta

 Eihän mulla ole tähän hätään mitään tähdellistä sanottavaakaan…” Kiitin kuitenkin tehtävästä.Työmatkalla junassa olisi ollut hiukan aikaa tällekin projektille. Siinä hetkessä päätin kuitenkin kokeilla ja katsoa, pitääkö paikkaansa että johonkin asiaan tarttumiseen verrattuna vähintään yhtä tärkeää on se mihin ei tartu.  Ensihoitokollegan pyyntö lähteä seuraksi ravintolavaunuun ei siis ensisijaisesti ollut syynä tekemättä jättämiseen, vaan nimenomaan tuon teesin koeponnistaminen. Sekin, mihin junassa tartuin, oli tärkeää.

Sitten viikonloppuna, osin johtamisopintojen lähipäivienkin piristämänä,  päätin istahtaa koneen ääreen ja pureutua annettuun tehtävään. Ensiksi lohduttauduin Miika Nousiaisen esittämällä ja arvoasteikossani korkealle nousseella sloganilla koskien töitä ja tehtäviä (tai ainakin niihin ryhtymistä): ”Lähtökohtaisesti eihän sitä mitään jaksa”.

Huomasin pian, että eihän tässä jaksa kauan itsekseen valittaa, kun valittamista ei ole kukaan ruokkimassa. Tunnistin tehtävän herättämiä tunteita ja ajatuksiani niiden taustalta. Annoin itselleni luvan ilahtua positiivisesti huomatessani että niitä ajatuksia on, ja heti perään sille että ne ovat vain ajatuksia. Samalla tulin porisuttaneeksi itseäni ja antaneeksi tilaa sisäiselle vastustukselleni ja ehkä saaneeksi hitusen lisää itsetuntemusta. Myönteisenä poikkeamana havahduin myös huomioimaan, että ”johan mulla on otsikkokin tuossa valamiina!”

Sitten maltoin.

Seuraavaksi tein vain havaintoja otsikolla sotketusta tyhjästä paperista olematta mitään mieltä.

Nyt huomasin hetken värkkäämisen jo tuottaneen selvästi kiinnostusta ja motivaatiota tekstin tuottamiseen ja tehtävän selvittämiseen ”kunnialla”. Ajatuksiakin tuntui nousevan pintaan, tällä kertaa selvästi jotain muuta kuin sitä ensilinjan ankeutuspolkua pitkin.

Sitten koitti douppingin aika. Kävelin jääkaapille tarkoituksellisen hitaasti, antaen tunteilleni ja ajatuksilleni aikaa. Omena kädessä takaisin tietokoneelle palatessa perheyrityksen muut jäsenet reagoivat mietteliääseen olemukseeni hiljaisuudella, hiljaisuudella motivoiden.

Samoin työyksikössä kirjallisia töitä (kuten nyt tätä kirjoitelmaa vielä hieman stilisoidessa) työhuoneen ovi hieman raollaan tehden tuottaa jonkinlaista voimaannuttavaa tehdään ja tutkitaan yhdessä -kokemusta, vaikka kaikilla on omat työnsä ja touhunsa meneillään.

Ajatuskuplasta puhekuplaan: Toimintakykyprosessi, mahollinen paikka?
Päätän kirjoittaa tuon kysymyksen toivoen että se viitoittaa lukijan ajattelua, vaikkei siihen tulisikaan alla selventävää tai vakuuttavaa vastausta.

Käynnissä olevissa ja tulevissa myllerryksissä meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää prosessejamme ja toimintojamme edelleen suuntaan, jossa asiakkaiden ja potilaiden toimintakyvyn haasteet ja potentiaali tulevat kaikissa hoitoprosesseissa ja hoidon vaiheissa huomioiduksi. Toimintakyvystä ja sen optimoimisesta (kasvun edetessä, sairaudesta toipuessa, ennenaikaista toimintakyvyn heikentymistä ehkäisten) terveydenhuollon kaikissa toiminnoissa kuitenkin on kyse. Toimintakyvyn haasteet (kuten opintojen keskeytyminen, syrjäytyminen, työkyvyttömyys, elämänhallinnan vaikeudet, päivittäistoimien ja itsestä huolehtimisen toimintojen rajoitteet) ja niiden kompensointi tuottavat n. 2/3 sote-menoista, suorat terveydenhuollon kustannukset kolmanneksen.

Toimintakyvyn ja elämänhallinnan haasteita aktiivisesti tunnistaen, potilaan ja läheisten arjen ja elämäntilanteen kokonaisuudesta kuormituksia ja vahvuuksia löytäen, potilaan omaa vastuuta ja arjen voimavaroja tukien sekä tarvittaessa rinnallakulkijuudella toipumista ja sopeutumista varmistaen voimme vaikuttaa merkittävästi potilaidemme toimintakykyyn jo erinomaisen sairaanhoidon ohessa.

Mitä tuon ”mahollisen paikan” onnistuminen edellyttää?
-Sen onnistuminen edellyttää meiltä jokaiselta suostumista.
-Suostumista siihen, että tämän tekemiseen tarvitaan muitakin.

P.S. Ajankäytön tehostamiseksi kopioin tämän saman kirjoituksen oppimispäiväkirjaani johtamisopintojen lähiopetuspäivältä.


Niko Tieranta
kuntoutuksen ylilääkäri

- - - - - - -

10.3.2017 Mitä pohdin päätöksiä tehdessäni?
 

Kirsti Kekäläinen_internet.jpg  

Viimeksi kuluneen vuoden aikana olen usein pohtinut päätöksentekoa - omaa suhdettani ja suhtautumistani päätöksentekoon sekä päätöksentekijänä että päätösten kohteena. Toistuvasti pysähdyn ja jään miettimään vallan, vastuun ja luottamuksen kolmiyhteyttä. Ilman valtaa ei voida edellyttää vastuun kantamista päätöksistä.

Luottamusta tarvitaan erityisesti niissä tilanteissa, joissa päätös on kielteinen päätöksen kohteen näkökulmasta. Onko oikeudenmukaisuutta, onko tasapuolisuutta, onko luottamusta, onko mitään linjaa?

Mihin oma päätöksentekoni todellisuudessa perustuu työssä ja omassa elämässäni – parhaaseen saatavilla olevaan tietoon ja tosiasioihinko? Epäilen vahvasti ja usein tiedänkin, että ajatteluuni päätöksentekotilanteissa vaikuttaa tiedon ja tosiasioiden rinnalla asenteeni, arvoni, ennakkoluuloni, uskomukseni, ympäristön paineet, epäonnistumisen pelko ymv.  seikat.  Jos pystyn ja uskallan tiedostaa itsessäni kaikkia asiaan vaikuttavia tekijöitä, uskon pystyväni tekemään päätöksiä, jotka ovat laillisia, aidosti oikeudenmukaisia ja tasapuolisia. Näen tärkeänä päätöksenteossani tarvittaessa myös harkinnan käytön, jotta päätökseni olisi myös inhimillinen päätöksen kohteen mitta-asteikolla punnittuna.  

Esimiestyössä uskoin melko pitkään olevani hyvinkin rationaalinen päätöksentekijä. Ehkä niin olikin työurani alkuvaiheessa. Päätöksenteko, mihin osallistuin, oli kohtuullisen selkeää ja yksinkertaista. Laillisuusperusteista kun oli tarkkana, moitteitta selvisi melko varmasti.   Työtehtävieni vaatimustason kasvaessa muuttui samaan aikaan myös työtäni ympäröivä todellisuus – organisaatiomuutokset seurasivat toisiaan, ympäröivä yhteiskunta ja sen mukana työelämä on ollut viime vuosina jatkuvassa muutoksessa, joka on vaatinut jatkuvaa uuden oppimista ja entisestä poisoppimista.  Aikaa pysähtyä, pohtia ja punnita eri vaihtoehtoja, aikaa ajatella levollisesti ja rauhassa on usein vaikea löytää työpäivän aikana. Päätöksentekotilanteista on tullut aikaisempaa kompleksisempia ja seurauksiltaan vaikeammin ennustettavia ja hahmotettavia. Päätöksentekotilanteet, jotka ovat vaatineet laillisuusperusteiden lisäksi merkittävää harkinnan käyttöä osana lopullista päätöstä, ovat kasvattaneet ehkä eniten. Niissä tilanteissa pääsee ja joutuu usein punnitsemaan omia vaikuttimiaan ja tunteitaan päätökseen ja päätöksen kohteeseen kipeän kirkkaasti. Luottamusta testataan ja punnitaan enemmän tekojen kuin sanojen merkitysten kautta.

Eniten nöyrtymistä ja omaan kasvuun pakottavia ovat olleet päätökset, jolloin en ole saanut sitä, mitä olen hakenut, toivonut, tahtonut, pyytänyt tai kun olen joutunut luopumaan jostain minulle tärkeästä ja merkityksellisestä. Päätökset ovat voineet koskea kaikkia elämäni osa-alueita, ei vain työelämää. Toinen kasvua vaativa tilanne on ollut se, kun työntekijäni on ollut tyytymätön sinänsä asialliseen ja perusteltuun päätökseeni pettymyksen purkautuessa noissa tilanteissa kohtuullisen voimakkaasti sekä tunteilla että sanoilla ilmaistuna kohdistuen minuun päätöksentekijään.  Esimiesasemasta johtuvat seikat pystyy joskus erottamaan omasta persoonastaan noissa tilanteissa, mutta aina se ei ole helppoa. Jotta seuraavassa kohtaamisessa pystyisi jatkamaan ns. puhtaalta pöydältä käydyt kiistat ja erimielisyydet aidosti unohtaneena, on välillä pakko hetkeksi kapseloida oma herkkyys ja haavoittuvuus, jotta pystyy säilyttämään työkykynsä.   Edellä mainituissa tilanteissa mieleeni muistuu herkästi lapsuudesta silloin jo iäkkään ukkini usein ääneen lausuma ajatus vanhemmilleni vaikeuksien kohdatessa – ”kyllä elämässä hyvin käy ..… kyllä tästäkin selvitään, kunhan nyt vain ensin jaksetaan huomiseen asti”.  Tässä ja nyt ei tarvitse olla valmiita vastauksia kaikkiin avoimiin kysymyksiin, kaikki asiat ja ongelmat eivät vaadi välitöntä reagointia, kannanottoa tai ratkaisua, päätöksistä puhumattakaan.

Vallan ja vastuun tasapainoinen suhde tukee päätöksentekoa. Vaikeimmissa tilanteissa tuo tasapaino on parhaimmillaan helpottanut ja selkiyttänyt päätöksentekoani, lisännyt rohkeutta tehdä vaikeitakin päätöksiä ja kantaa niistä vastuu. Vastuuta esimiestyössäni eri aikoina on ollut aina riittävästi, mutta vastuu ja valta eivät aina ole olleet optimaalisessa tasapainossa.  Joskus noissa epätasapainon tilanteissa on mielikuvissani tuntunut siltä, että neliön muotoisen kuvion pitäisi mahtua kolmiosta sisälle. Kulmista taitellen neliö kyllä muuttuu kolmioksi, mutta taitteeseen jää murtumille altis kohta. Seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa sama kuvio voi olla liian hauras pysyäkseen koossa.

Päätöksentekoni toivoisin erityisesti vaikeimmissa tilanteissa olevan vuoropuhelua työntekijäni kanssa, joskus välttämätöntäkin käskynjakoa vain siinä määrin, kuin se tilanteen huomioon ottaen on pakotettua.  Keskinäistä kunnioitusta ja toinen toistemme arvostusta toivon päätöksentekotilanteisiin, luottamuksen rakentumista ja lujittumista yhteisen tavoitteen ja päämäärän saavuttamiseksi. Päätöksentekoni ja asiat eivät tapahdu vääjäämättömästi, vaan on kohtia, joissa valitsen tulevan reitin. Sattuma voi muuttaa hyvätkin suunnitelmat. Siksi pitäisi osata sopeutua ja tarttua avautuvaan tilaisuuteen. Monet vaikeat päätöksentekotilanteet ovat opettaneet kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä, toisten erilaisuuden ymmärtämistä ja kunnioittamista sekä armollisuutta itseä kohtaan sekä tietoisten valintojen että sattumien kautta.

ylhäältä  näkee  kauas
mutta ei tarkkaan
korkealta näkyy, mutta
kuiskaus ei kuulu

-Juice Leskinen-
Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin (1989)

Katsoa ja nähdä kauas, kuulla hiljaiset ja heikoimmatkin kuiskaukset läheltä – muistaisinpa nuokin kaksi asiaa päätöksiä pohtiessani ja tehdessäni.


Kirsti Kekäläinen
palvelupäällikkö
Rekrytointiyksikkö    

- - - - - - -

 

28.2.2017 SOTE – Miten todella saada parempaa halvemmalla?
 

Pekka Valmari

 

SOTE lähestyy. Ilmassa on paljon suunnitelmia, lakimuutoksia, keskusteluja ja epävarmuutta, huoltakin.

Suurten muutosten ja myllerrysten aikana kurssin säilyttäminen ja hyvän päämäärän mielissä pito on vaikeampaa kuin muulloin – mutta sitäkin tärkeämpää.  Niistä on pidettävä kiinni, jottei ponnistelu mene hukkaan..

Palautetaan mieliin, mistä nykytilaan on tultu. Suomi on maailman ykkösmaita monessa asiassa, myös terveydenhuollossa. Äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmä varmisti tasa-arvoisen hyvä hoidon kaikille, ja maamme imeväiskuolleisuus laski paljolti sen ansiosta yhden sukupolven aikana kehitysmaatasolta 1980-luvulle tultaessa maailman pienimmäksi! (Tämä hyvä ja kattava järjestelmä on syytä säilyttää vapaan valinnan ulkopuolella.) Vastaavasti kansanterveyslaki varmisti 1970-luvulla perusterveydenhuollon tasa-arvoisesti kaikille.

Meillä on huippututkimusta ja vaikuttavia hoitotuloksia.  Pohjois-Karjala -projekti pelasti paljon terveitä elinvuosia. Suomalaislääkärien panos oli olennainen astman tunnistamisessa tulehdustaudiksi – ja Suomesta tuli maailman ensimmäinen maa, jossa astmalääkitys kohdistui enemmän tulehduksen parantamiseen kuin oireiden hetkelliseen helpottamiseen. Lasten kohdalla astmakuolemat katosivat ja sairaalahoitojen tarve väheni niin, etteivät tiedelehtien ulkomaiset asiantuntijat uskoneet tuloksia – niistä kirjoitettaessa iso osa artikkelia piti käyttää tulosten aidoiksi todistamiseen. Omassa sairaalassamme on kehitetty vastasyntyneiden kuolemia osaltaan estävä seulontamenetelmä, jolla nykyisin tutkitaan jokseenkin kaikki maassamme syntyvät lapset.

Maamme terveydenhuollon osuus kansantuotteesta on ollut kohtuullinen. Olemme tuottaneet halvalla hyvää. Mutta nyt maa elää yli varojensa ja terveyskulut nousevat jyrkästi – on pakko säästää. Aiempien kaltaisia luovia ratkaisuja ja viisaita linjauksia tarvitaan kipeästi myös nyt. Niitä tarvitaan, jotta SOTEsta saataisiin se hyvä, jota odotetaan: Entistä parempaa, halvemmalla.

Tavoite on haastava. Uudistuksen raamien puitteissa on suuria mahdollisuuksia – ja riskejä. Molempia kätkeytyy myös maakunnallisen SOTE-hallinnon rakentamiseen. Riippumatta sen yksityiskohdista olisi joka tapauksessa tärkeää varmistaa, että tuleva poliittinen päätöksenteko ja virkamiehet saisivat tuekseen luotettavan mekanismin, joka tuottaa riittävästi hyvää, tuoretta ja luotettavaa faktatietoa suunniteltavien ja toteutettavien terveyden- ja sairaanhoitovalintojen terveydellisistä ja taloudellisista vaikutuksista.

Vaikuttaa siltä, ettei valtio ehkä tule avustamaan maakuntia tässä suhteessa riittävästi ohjaavilla säädöksillä, jollaisilla säästötoimien viisasta kohdentamista voitaisiin lisätä. Aluehallinnolle jäävä haaste on suuri; monet parhaista ja turvallisimmista säästöratkaisuista on mahdollista löytää vain hyödyntämällä eri lääketieteen alojen yksityiskohtaisempaa tuntemusta. Toivotaan tulevalle maakuntahallinnolle hyviä työedellytyksiä ja riittäviä tietolähteitä tulevaisuudessa. Alla vielä esimerkkejä säästömahdollisuuksista – saa vapaasti kopioida!

Osassa tauteja seurantakäyntejä voinee turvallisesti harventaa tai siirtää niitä digitaaliseksi etähoidoksi, jollaista meillä jo kokeillaankin. Mutta jos vaikkapa diabeetikkojen seurantaa heikennetään osana yleistä säästölinjaa, se huonontaa hoitotasapainoa ja tuottaa ajan myötä potilaille odotettua aikaisemmin työkyvyn vieviä vakavia komplikaatioita – sekä maakunnalle todella kalliita laskuja niiden hoidosta. Yksi ainoa diabeettisen munuaisvaurion dialyysihoitovuosi maksaa 50 000 - 70 000 euroa. Panostamalla hoitoon näitä voitaisiin myöhäistää monilla vuosilla ja vähentää niiden määrää nykytasosta, vieläpä estää ne riittävän hyvällä hoidolla kokonaan yhä useamman potilaan kohdalla! Lapsidiabeetikkojen kohdalla tämä on realistinen tavoite, johon Ruotsissa ollaan jo pääsemässä. Se voi maksaa nyt hieman enemmän – mutta säästyvällä rahalla tekisi todella paljon.

Järkevää säästöä olisi siis heikentämisen sijasta tehostaa halvoilla tai vaikka vähän kalliimmillakin keinoilla sellaisten tautien seurantaa, joissa parempi hoito parantaa potilaiden ennustetta ja elinajanodotetta. Tämä ei koske vain tyyppien 1 ja 2 diabetestä. Suora säästö on löydettävä ongelmien ehkäisystä, hyödyttömien hoitojen karsinnasta ja menetelmien ja hoitoprosessien kehityksestä. On useita kansantauteja, joiden hoitotulokset ovat kaukana tavoitteista ja huolellisempi hoito toisi suurta säästöä – esimerkiksi verenpaineen ja kolesterolitasojen parempi hoito ehkäisisi sydänsairauksia ja aivoverenkiertohäiriöitä.

Saavutammeko todella parempaa halvemmalla, riippuu paljolti siitä, millaiseksi valinnan vapauden tuoma kilpailu muuttaa hoidot. Se voi todella tuottaa kestävääkin säästöä – mutta ainoastaan hyvin ohjattuna. Muuten elämänmittaisten säästöjen tavoite karkaa ulottumattomiin. Tulevat säästöthän jakautuvat lyhyellä tähtäimellä kahteen tuntemattoman kokoiseen osaan, yritysvoitoiksi ja maakuntatalouden tueksi, jolloin pitkän tähtäimen suursäästöjä ei ilman hyvää ohjausta jaksettane tavoitella.

Tulossa oleva, hoitovastuulle otetun väestön määrään (kapitaatioon) perustuva maksuperiaate johtaa siihen, että potilaat pyritään hoitamaan mahdollisimman halvalla – mieluiten kohtaamatta kokonaan. Tällä saavutetaan kyllä lyhyen tähtäimen säästöjä. Mutta toimintamalliin liittyy suuri pitkäaikaissairauksien seurannan heikkenemisen ja terveydenhuollon kehityksen hidastumisen vaara. Se johtaisi pidemmällä aikavälillä kasvavaan tautitaakkaan ja varsin suuriin, turhiin lisäkustannuksiin.

Maakuntahallinnon vastuulle jää suuressa määrin sen takaaminen, että säästöt hankitaan turvallisista ja hyvää kehitystä tukevista kohteista ja jaetaan oikeudenmukaisesti kaupallisten toimijoiden kanssa. Uhkakuvien toteutumisen sijasta kehitystä voitaisiin ohjata tavoitteita kohti päämäärätietoisesti suunnitellulla kilpailutuksella. 

Kapitaatiokorvaus on matala, ja yritysten on oltava kannattavia. Voittoa tulisikin saada merkittävämmin vain hoidon laadun parantamisesta – tällöin yritysten ketteryys ja hyvä kehityskyky koituisivat kaikkien osapuolten eduksi. Tilanne, jossa ennusteen kannalta olennaiset tautimittarit osoittavat yrityksen kontolla olevien kansalaisten hoidon hyväksi, täytyy tehdä yrityksille kaikkein kannattavimmaksi. Hyvästä tulee saada kannusteeksi voittoa niin paljon, että sen tuottaminen kannattaa, huonoon ja varsinkaan huononevaan laatuun maakunnan ei pidä tuhlata rahojaan. Tällöin järjestelmä kehittäisi itse itseään, asiakkaiden etu säilyisi kärkenä win-win -tilanteessa ja saisimme parempaa halvemmalla. Voitaisiinkohan mittareita alkaa pian suunnitella yhdessä?

Pekka Valmari
Lastentautien ylilääkäri

- - - - - -

20.2.2017 Täytyy päättää mitä päättää- ajatuksia päätöksenteosta

 

Sanna-Leena Välikangas  

Kuten tiedämme, ympärillämme valmistellaan, sekä valtakunnan että organisaatiomme tasolla, muutoksia, joilla on suuria vaikutuksia tulevaan työelämäämme sekä myös henkilökohtaiseen arkeemme. Odotamme malttamattomina askelia, joiden mukaan voimme alkaa suunnitella toimintoja. Suuntaviivoja odotellessa olen pohtinut päätöksenteon valmistelua.

Olen kuullut toteamuksen, että päätöksentekeminen on helppoa; Täytyy vain päättää mitä tehdään.  Yksinkertaisuudessaan se onkin juuri näin. Ja kun päätös koskee vain yksilöä itseään, toteamus on lähellä totuutta, koska silloin vastaa seuraamuksista vain itselleen.

Työelämässä päätöksentekemistä voidaan tarkastella päätöksentekijän, päätökseen kohdistuvan yksilön sekä organisaation näkökulmasta. Kun tehdään päätös, joka ohjaa toisten toimintaa, ei päätöksentekeminen olekaan niin yksinkertaista, kuin yllä esitetyssä toteamuksessa väitettiin. Päätöksenteon lisäksi päätös tulee saattaa toteen ja valvoa sen toteutumista. Uskon, että mitä perustellumpi ja tasa-arvoisempi päätös on, sitä helpompi se on toimeenpanna ja valvoa. Jotta päätös asettaa edellä kuvatut vaateet, tulee sen valmisteluun ja harkintaan käyttää riittävästi resursseja.

Päätöksentekijä tarvitsee tietoa päätöksensä tueksi. Osa päätöksistä kaipaa ripeää toimintaa, jolloin ei ole mahdollisuutta laajaan tiedonkeruuseen. Silloin korostuu päätöksentekijän substanssiosaaminen, jolloin hän voi tehdä nopeitakin päätöksiä ammattitaitonsa, jo asiasta opitun tiedon, turvin. On tärkeää, että henkilöt, joilla on substanssiin liittyvä osaaminen, ovat tekemässä siihen liittyviä päätöksiä, mikä mahdollistaa päätöksenteon oikeellisuuden ja ketteryyden. Kun päätökset koskettavat toista yksilöä tai joukkoa henkilöitä, korostuu päätöksenteon tasa-arvoisuus. Mielestäni päätöksen tasa-arvoisuus ei tarkoita, että jokainen tulee aina kohdelluksi samalla lailla vaan, että jokainen tulee kohdelluksi samalla lailla samanlaisessa tilanteessa. Erityisesti nopeissa päätöksissä on tärkeää erottaa tunne ja asia toisistaan, jotta päätös on tasa-arvoinen. Toisinaan niiden erottaminen voi olla haastavaa ja on tarpeen ottaa asiaan etäisyyttä. Usein ”yön yli nukkuminen” ja tunnelatauksen laantuminen tekee päätöksistä tasa-arvoisempia.

Ajoittain on vaikea tietää mitä tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi ja silloin helposti ajaudutaan käyttämään tunneperäisiä mutuperusteluja. Tunteet ovat inhimillisiä, osa meitä jokaista, niiden avulla on helppo vedota suureenkin joukkoon ja saada päätökselle hyväksyntää, oikeutusta. Tunteen kautta tehty päätöksen valmistelu on harvoin tasa-arvoinen ja organisaation toiminnasta lähtevä. Tunteeseen on myös helppo samaistua, jolloin se voi vääristää päätöksentekijän objektiivisuutta. Kun voimakas tunne ohjaa toimintaa, voi se estää päätöksenvalmistelijoita etsimästä faktatietoa ilmiöstä sekä myös estää tiedon sisäistämistäkin.

Maailma on täynnä tietoa, on tärkeää löytää päätökseen liittyvä oleellinen tieto. Tiedämme, että tietoa voidaan tuottaa tutkimalla ilmiötä, perehtymällä jo tehtyihin tutkimuksiin, haastattelemalla kokemuksia, tutustumalla tilastoihin jne. Tiedon erimuotoja on paljon, joista jokainen on relevantti eri asiayhteyksissä. Työelämässä tehdään toimintaan liittyviä päätöksiä, joiden taustalla olevan tiedon tulee olla luotettavaa, ei mielikuviin ja muistoihin perustuvaa.

Usein päätöksen odottelu jähmettää nykytoimintaa ja hidastaa tulevan suunnittelun. Päätösprosessin kulusta tietämättömät epäilevät, että odotellaanko päätöstarpeen poistuvan itsestään. Toki joskus näinkin voi käydä, mutta yleensä päätöksen odottelu on herättänyt uuden ilmiön, joka herättää tarpeen uusille päätöksille. Tarvitaan rohkeutta tehdä päätöksiä ja viedä ne toteen, koska jokainen päätös ei ole kaikkien mieleen. Kun päätöstä tehdessä on ollut käytettävissä ajantasaisen tieto, voi samaan tietoon tukeutua päätöstä perusteltaessakin. Tieto lisää rohkeutta tehdä päätöksiä.

Tehdään hyviä tietoperäisiä päätöksiä työelämässä ja vedotaan tunteisiin kotona halutessamme saada tahtomme läpi!
 

Sanna-Leena Välikangas
vs ylihoitaja, avohoito ja tutkimus

- - - - - -

 

10.2.2017 Aika ennen SOTEa
 

Terttu Kurttila  

Useat meistä jakavat elämän ennen ja jälkeen tietyn merkittävän tapahtuman. Vanhempamme ja isovanhempamme kertoivat elämästään, mitä tapahtui ennen ja jälkeen sotia.

Tulevaisuudessa lapsemme ja lapsenlapsemme muistelevat meidän puhuneen ajasta ennen sotea kenties jälkeenkin soten. Mitkä onkaan soten todelliset tavoitteet ja toteutuuko sote tasapuolisesti Lapissa asuville ihmisille.

Lapin Lastensairaalan perustamisesta tulee kuluvan vuoden lokakuussa 65 vuotta, oltuaan 6 vuotta ennen sitä nimeltään SPR:n lastensairaala ja sittemmin Lapin lastenlinna. Palaamme lokakuussa lastensairaalaan historiaan ja huimaan lastensairaanhoidon kehitykseen.

”Elämme jatkuvaa muutoksen aikaa, mitä muutoksia onkaan tapahtunut viimeisen 5 vuoden aikana. Kun ajattelee työelämää 5 vuotta eteenpäin, mitä tapahtuu esim. sote, uusia ATK-ohjelmia jne. jne. Voi kun tulisi sellainen aika, että saisi toteuttaa hoitotyötä täysillä ilman keskeytyksiä ja sitä kaikkea ylimääräistä sälää” tässä oli lainausta yksikkömme sairaanhoitajien tammikuisesta aamukeskustelusta.

Työntekijöillä on suuri palo tehdä työtä lasten/nuorten ja heidän perheiden parhaaksi.  Tavoitteena on, että perheet saavat asianmukaisen hoidon, kohtelun, tunteen ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisesta. Kaikki lähtee kunnioittavasta perheen aidosta kohtaamisesta. Jokaisesta tapaamisesta muodostuu asiakaskokemus ja sillä on kauaskantoiset vaikutukset olipa kokemus sitten positiivinen tai negatiivinen. Jos työssämme emme heti alussa aidosti huomioi lasta/nuorta, peli on jo lähes menetetty. Mikäli ensikohtaaminen meni pieleen, jatkossa joudumme käyttämään huomattavasti enemmän aikaa ja resurssia saadaksemme lapsen luottamuksen takaisin.

Lähiesimiehen tehtävä on mm. työntekijöiden tukeminen, kuunteleminen, yhdessä ratkaisuja hakien, esimerkkiä näyttäen, positiivisuus jne. Mistä esimies saa tukea ja voimaa työssä jaksamiseen. Tietenkin omalta esimieheltä, jonka luo on matala kynnys ja kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Vertaistuki kollegoilta, keskustelut, ohjeet, opastukset samassa veneessä olevien kanssa, on ihan huippua, Iso Kiitos Teille, että olette olemassa.

Välillä esimiehen tulee käydä myös itsensä kanssa kehityskeskustelu ja tehdä itsetutkiskelua, varsinkin tilanteissa, kun ihmettelee miksi tuntuu tältä. Kun oppii ymmärtämään ja tuntemaan itseään enemmän, on helpompi ajatella järjellä tilanteissa, joissa tunteet yrittävät viedä vallan. Tulee muistaa antaa itselle myös hyvää palautetta onnistuessaan.  Itsensä kanssa jutustelu on haastavaa, toivottavasti kehittävää.

Useat tekevät vapaa-ajalla täysin päinvastaista kuin oma työ, ja kokevat sen edistävän työstä palautumista. Itse nautin käsillä tekemisestä, siinä saa jotain näkyvää aikaiseksi, jota harvemmin huomaa omassa työssään. Luonto, varsinkin kesäinen ”hillajänkkä” lähteen vierellä nokipannukahvilla, on jotain sellaista johon tekee mielikuvamatkaa pitkin vuotta. Ei niinkään ne hillat, vaan se luonnon rauha ja hiljaisuus.

Paikallisessa sanomalehdessä oli viikonloppuna HUS:n lastensyöpäosaston pitkän uran tehneen nyt eläkkeellä olevan lastenlääkärin haastattelu. Hän kertoi nähneensä huiman kehityksen syöpää sairastavien lasten syöpähoidossa. Hänellä säilyi palo työhön kunnes jäi eläkkeelle 68 vuotiaana. ”Silti työ vaati täydellistä nollausta ja lomien viettoa mahdollisimman kaukana kaikesta, sellainen paikka löytyi Lapin tuntureilta. Kun tunturin huipulla katsoo kauas ja tuuli jylisee korvissa, siinä ei tarvitse edes ajatella mitään”.

Kun työ ja vapaa-aika ovat sopivassa sovussa keskenään, työasioiden pohtiminen juoksu- tai hiihtolenkillä ei tuota ahdistusta. Päinvastoin moni asia saattaa jopa ratketa kuin itsestään, taitaa alitajunta prosessoida.

Olipa tuleva sote minkälainen tahansa, terveyden- ja sosiaalihuollossa jokaisen työntekijän tulee jatkossakin kohdata ihminen. Jokaisen tulee huolehtia omasta jaksamisestaan ja toistemme tukemisesta. Välillä pidämme lomaa ja toivottavasti työstä palautuminen onnistuu, että saamme valmiuksia kohdata niin potilaita, heidän läheisiään kuin työkavereitakin.

Tulevia muutoksia ja sotea odotellessa toivon teille jokaiselle työstä palautuvaa vapaa-aikaa ja kevätlomia.

Terttu Kurttila
Osastonhoitaja
Lastensairauksien poliklinikka

Lainaus Positiivareilta:

EI SE TYÖ, VAAN ...

Hyvissä sairaanhoitajissa on yksi yhteinen piirre - he pitävät ihmisistä enemmän kuin lääketieteestä.

Tässä on johtolanka siihen, miten löydät merkityksen työurallesi. Työllä ei ole niin väliä! Työnteko on keino olla yhteydessä ihmisiin. Työn tuoma tyydytys riippuu siitä, miten palvelet ihmisiä.

  pizzamies

"Palveleva ihminen" kuulostaa valitettavasti orjuudelta tai uhraukselta. Sitä se ei ole. Se tarkoittaa yksinkertaisesti, että ihminen tietää saavansa iloa antaessaan itsestään jotain ainutkertaista. "Palveleminen" voi olla opettamista tai ihmisten hoitamista. Se voi olla sitä, että myy ihmisille kauniita kukkia tai korjaa hymyssä suin heidän lämpöpattereitaan. Kysymys ei ole toimenkuvasta. Kysymys on filosofiasta.

Yhteiskunnassa uraa arvioidaan usein tohtorintutkinnoilla ja maisterinarvoilla, jolloin koko jutun juoni uhkaa mennä hukkaan. Kyse on ihmisten välisestä yhteydestä.

-Andrew Matthew-