Kymppi-blogi / kesäkuu 2019

10.6.2019 Riitta Ahmasalo: Vain yksi joukkue
20.6.2019 Hannele tyyskä-Rytkönen: Piilossa mutta näkyvillä
 

20.6.2019 Piilossa mutta näkyvillä

Jokaisella meistä on arvopohja, jonka näkymistä toiminnassamme emme voi estää.

Arvolla ilmaistaan ihanteita ja toimintaperiaatteita, joita pidetään hyvinä ja tarpeellisina, jotta organisaatio voi toteuttaa perustehtäväänsä parhaalla mahdollisella tavalla.

Mielestäni  tärkein on ihmisarvo.

 Ihmisen arvo on jakamaton, kaikille yhtäläinen ja siihen liittyy ihmisen kunnioittaminen ainutkertaisena persoonana.  Ihmisellä on oikeus omiin arvostuksiin ja elämäänsä koskeviin päätöksiin ja valintoihin; ihmisen puutteellinen kyky ei vähennä tätä oikeutta.  Käytännön toiminnassa  tämä näkyy muunmuassa siten, että kohtaamme ja kohtelemme potilaitamme arvostaen ja kunnioittaen sekä  heidän ihmisarvonsa säilyttäen; jokaista hoidetaan ja kohdellaan hyvin. Myös sitä kulkijaa, joka  sadatta kertaa hakee  apua saman pulman vuoksi.

Arvostava kohtaaminen ja kohtelu kuuluvat myös meille työntekijöille. Työkaverien arvostaminen on paitsi tekoja ennen kaikkea asennetta. Emme selviä yksin  vaan tarvitsemme toisiamme ja yhteinen perustehtävä yhdistää meidät  työyhteisöiksi.

Sairaalamaailmassa sairauksien  keskellä  arvostan terveyttä.

Terveys ei ole vain sairauden puuttumista, vaan se on myös elämänhalua, toiminta-,  sopeutumis- ja selviytymiskykyä erilaisissa elämäntilanteissa. Terveyttä on kyky hyväksyä elämän rajallisuus. Jokaisella on olemassa jokin terve alue, kukaan ei ole kokonaan sairas.  Ihmisellä on oma tapansa olla terve ja ylläpitää terveyttään.

Pitäisikö meidän entistä enemmän ottaa huomioon potilaan terveys ja hänen kokemuksensa siitä, yrittää yhteistyössä hänen ja hänen läheistensä kanssa  löytää ne voimavarat, jotka tukevat toimintakykyä ja arjen selviytymistä sairaudesta huolimatta?

Esimiestyössä  edellä mainitut arvot voisivat  näkyä esimerkiksi  seuraavina asenteina: Uskon että ihminen on hyvä ja tahtoo hyvää.

 Jokainen työntekijäni on arvokas omana persoonallisena itsenään  ja he ovat tuntevia ihmisiä, jotka tulevat työpaikalle oman elämänsä kanssa.

Työntekijäni ovat aikuisia, ammatillisia ja vastuullisia.  Rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat  luottamuksen perusta, jolle voi rakentua  hyvä yhteistyösuhde.

Ja lopuksi, kuten tapana on, pieni runo. Tällä kertaa  Leena Auran ja Juhani Perttulan kirjasta Satu aikuisille – kuvia työelämästä –

Sitä odotellessa esimieskin voi harjoitella
joka päivä
huomista varten
yhden uuden tavan olla esimerkkinä sille,
mitä on katsoa työpaikalla itsensä yli ja rakastaa,
olla toisia varten
.


Iloista elämää ja Ihanaa Mittumaaria!

Hannele Tyyskä-Rytkönen
Hannele Tyyskä-Rytkönen
Osastonhoitaja
Nopeat palvelut ja konsultaatiot
Mielenterveys- ja päihdepalvelut

* * * * *

10.6.2019 Vain yksi joukkue

Katsoin pitkästä aikaa jääkiekon maailmanmestaruuskisoja. Jos joku ei vielä tiedä, niin Suomi voitti. Valmentajakin sai kehuja ja monet ovat nostaneet esille hänen lausahduksensa siitä, miten toisen huomioiminen ja epäitsekkyys kannattaa ja kantaa koko joukkuetta. Voisimmeko ottaa tästä hienosta saavutuksesta ja matkasta siihen oppia työpaikoillekin, kirjoittajat kysyvät. Pidetään jääkiekko jääkiekkona, jotkut vastaavat.

Meidän sairaalamme ei ole jääkiekkopeli, mutta kyllä kaverin huomioiminen ja arvostaminen täälläkin kannattaa. Vaikka meidän joukkueessamme on satoja pelaajia ja heillä erilaisia rooleja ja vastuita, niin silti kaikki ovat tärkeitä. Ilman kaikkien panosta ja toisesta välittämistä maalia ei tule. Toisen huomioiminen tuottaa lopulta paremman työn tuloksen, vaikka se ensin vaatisi hieman ponnisteluja.

Kun läheisellä työkaverilla on kiire, me varmasti autamme, koska tiedämme, että hän auttaa vuorostaan. Läheisellä työkaverilla ja minulla on yhteiset prosessit ja me näemme joka päivä. Vaihdamme kuulumiset, ehkä joskus jopa ilot ja surut. Entä sitten joukkueen jäsen, jota ei oikeastaan tiedä eikä tunne? Tai tietää kyllä, että jonkun ansiosta saa auton talvella auratulle pihalle parkkiin. Kesällä lumen tilalla kukkivat kukat. Jonkun ansiosta saa tulla aina puhtaaseen sairaalaan töihin. Joku huolehtii työvaatteet ja vie likaiset pois. Joku laittaa ruokaa, että jaksan koko päivän. Joku huolehtii työvälineet, että toimenpide onnistuu. Joku soittaa ja haluaa kysyä neuvoa. Joku vastaa, kun minä puolestani tarvitsen apua.

Tiedän kyllä miten oma toimintani vaikuttaa läheisen työkaverin päivään, mutta mitä joku siitä ajattelee? Aiheutanko hänelle lisää työtä ja harmia jollakin tavallani toimia, vaikka en sitä tarkoittaisikaan, en vain tiedä sitä? Ajatteleeko joku, että en välitä? Kun ylimääräisiä resursseja ei ole, me kaikki haluamme tehdä työmme mahdollisimman sujuvasti. Meidän velvollisuutemme on myös huolehtia siitä, että toimintamme ei aiheuta ylimääräisiä kuluja. On siis syytä muistaa myös joku, joka ei ole läsnä, mutta kuuluu kuitenkin samaan joukkueeseen. Joku nimittäin muistaa varmasti minutkin.

Toisen huomioimiseen tarvitaan vuorovaikutusta, joka on tärkeä osa työssä oppimista. Kiitokset ja kehut on mukava välittää eteenpäin, mutta korjaavan palautteen antaminen voi olla vaikeaa. Sen voi kuitenkin opetella antamaan rakentavasti ja positiivisten asioiden kera. Kannattaa puhua viivyttelemättä ja suoraan henkilölle, jolle viesti on tarkoitettu. Palautetta vastaanottaessa on hyvä muistaa, että vaikka tilanne tuntuisi ikävältä ja tekisi mieli puolustautua, on palaute tarkoitettu oppimiseen ja kehittymiseen. Olisi ikävä saada joskus myöhemmin tietää, että on toiminut tavalla, joka on haitannut muiden töitä tai että on tehnyt asioita jopa väärin, mutta kukaan ei ole viitsinyt sanoa mitään. Olisi surullista tuntea, että kukaan ei välitä.

Amerikkalaiset tervehtivät sanomalla ”hei mitä kuuluu”, mikä voi tuntua suomalaisesta teennäiseltä, mutta sen voisi mieltää myös viestiksi, että minä näen sinut. Ilahduin kyllä, kun sairaalan portaikossa työkaveri tuli vastaan ja tervehti sanomalla ”hei miten menee”. Emme jääneet vaihtamaan koko elämän kuulumisia, vaan jatkoimme matkaa, mutta kohtaamisesta jäi hyvä mieli. Ja ennen kaikkea tunne siitä, että ovi vuorovaikutukseen jäi auki.

Vaikka jääkiekon maailmanmestaruuskisat ei olekaan työpaikkana aivan verrannollinen sairaalamaailmaan, voisimme silti ajatella olevamme yksi joukkue ja vieläpä se paras kaikista (koska olemme).
 

Riitta Ahmasalo
Riitta Ahmasalo
neurologian ylilääkäri