Pelastuslaitokselle ja ensihoidolle suunnitellaan yhteisiä tiloja Rovaniemellä

Julkaistu 15.12.2017 klo 15.11

 

Lapin sairaanhoitopiiri, Lapin pelastuslaitos ja Rovaniemen kaupunki valmistelevat yhteisiä tiloja ensihoidolle ja paloasemalle. Asiasta on valmistunut sairaanhoitopiirin ja pelastuslaitoksen tilaama tarveselvitys. Mukana työssä on ollut myös kaupungin Tilaliikelaitos.

Lapin sairaanhoitopiirin yhtymähallitus käsitteli tarveselvitystä 13.12. Hallitus merkitsi selvityksen tiedokseen ja päätti, että valmistelua jatketaan sen pohjalta. Lapin pelastuslautakunta käsittelee tarveselvitystä 20.12.

Rovaniemen kaupunki ei ole vielä käsitellyt asiaa toimielimissään. Hankkeen jatkokäsittely vaatii muun muassa maakuntauudistuksen vaikutusten arvioinnin.

Saman katon alla toiminnallisia ja taloudellisia etuja

Tarveselvityksen tavoitteena ovat yhteiset tilat sekä pelastuslaitokselle että ensihoitokeskukselle lähelle kaupungin keskustaa. Tämän toteutus vähentäisi Lapin keskussairaalan laajennustarvetta. Tarveselvityksen mukaan toimintojen sijoittaminen samaan kiinteistöön tai vähintään samalle tontille olisi perusteltua. Yhteiset tilat toisivat selvityksen mukaan paitsi toiminnallisia myös taloudellisia etuja.

Tarveselvityksessä on tarkasteltu kahta vaihtoehtoa:

1) Nykyinen paloasema peruskorjataan ja rakennetaan pelastuslaitoksen tarvitsemat lisätilat sekä ensihoidon tarvitsemat tilat.

2) Rakennetaan uusi paloasema, jossa sijaitsevat ensihoidon ja pelastuslaitoksen tarvitsemat tilat. Rakennuspaikkana on tarkasteltu Viirinkangasta (Perähuhdantien ja Väinämöisentien kulmaan sijoittuva tontti, jonka omistaa koulutuskuntayhtymä).

Tarveselvityksen tekijöiden johtopäätös on, että uudisrakennus uudelle rakennuspaikalle Perähuhdantielle olisi ensihoidon sekä pelastustoimen toimintavalmiuden, kustannustehokkuuden ja sijainnin kannalta ykkösvaihtoehto. Rakentaminen vaatisi kaavamuutoksen ja tonttijaon muutoksen.

Pelastuslaitos ja ensihoidon operatiiviset palvelut toimivat nyt toisistaan erillään

Nykyinen Rovaniemen kaupungin omistama paloasemarakennus Koskikadulla on rakennettu vuosina 1951 ja 1982. Lapin sairaanhoitopiirin ensihoito toimii väliaikaistiloissa Rantavitikantiellä. Toimintojen yhdistäminen nykyiselle paloasemalle ei ole mahdollista ilman lisärakentamista. Paloaseman sijainti on ollut toiminnallisesti erinomainen, mutta alueella tapahtuneet asumisen ja liikenteen uudet järjestelyt ovat muuttaneet tilannetta.

Lisätiedot:

Jari Jokela, johtaja, Lapin sairaanhoitopiiri, jari.jokela(at)lshp.fi, p. 040 532 3998

Martti Soudunsaari, johtaja, Lapin pelastuslaitos, martti.soudunsaari(at)lapinpelastuslaitos.fi, p.  040 561 2020

Pekka Latvala, johtaja, Tilaliikelaitos, Rovaniemen kaupunki, pekka.latvala(at)rovaniemi.fi, p. 050 569 8655