Henkilö on saanut koronavirustartunnan mahdollisesti lomamatkallaan Lapissa

Julkaistu 20.3.2020 klo 15.14

Vaasan sairaanhoitopiirin alueella asuva henkilö on saanut koronavirustartunnan mahdollisesti lomamatkallaan Lapissa. 

Vaikka Vaasan sairaanhoitopiiri ja THL jatkavat tartuntaketjujen selvittämistä, on tärkeää ottaa huomioon, että myös Suomessa voi olla paikkoja, joissa on kohonnut riski tartunnoille. 

Valtioneuvoston asettamia esimerkiksi kokoontumisiin liittyviä rajoituksia on noudatettava koko maassa. Hoitohenkilökunnan on myös noudatettava oman työnantajansa antamia ohjeita työssä poissaolosta ja testauksista.

”Jotta epidemiaa voidaan hidastaa, on ihmisten vältettävä kohtaamisia ja kokoontumisia myös täällä Lapissa. Jotta tartuntojen todennäköisyys ei kasva, suositeltava lomailu- ja matkustustapa on oma mökki, oma auto ja murtomaahiihto”, sanoo Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas.

THL seuraa ja arvioi koronavirustilannetta Euroopan tautivirasto ECDC:n ja Maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa. THL tiedottaa ja antaa toimintaohjeita tilanteen muuttuessa:

Tilannekatsaus koronaviruksesta:

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta
 

Lisätietoja:

Markku Broas
infektiotaudit, ylilääkäri
Lapin sairaanhoitopiiri
p. 050 347 2387

Jussi Sane
johtava asiantuntija
THL
p. 029 524 7406
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tietoa taudista: Uusi koronavirus 2019 
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19

Usein kysyttyä koronaviruksesta 
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/usein-kysyttya-koronaviruksesta-covid-19